Veenendaal (Gemeente Veenendaal)
Veenendaalin naapurikunnat ovat Rhenen etelässä, Utrechtse Heuvelrug lännessä, Renswoude pohjoisessa sekä Gelderlandin provinssiin kuuluva Ede pohjoisessa ja idässä.
Vuonna 1997 Veenendaal valittiin Euroopan vihreimmäksi kaupungiksi ja vuonna 2004 puolestaan Alankomaiden.
Tšekissä sijaitseva Olomouc on Veenendaalin yhteistyökaupunki.
* Rob Barel (1957), yleisurheilija ja triathlonisti
* Stef Bos (1961), laulaja
* DJ Jean (1968), DJ
* Yuri Landman (1973), muusikko, kirjailija
* Gerald Troost (1978), säveltäjä, laulaja, lastenkirjailija
* Headhunterz (1985), äänitetuottaja, remixaaja, DJ
Kartta - Veenendaal (Gemeente Veenendaal)
Kartta
Maa (alue) - Alankomaat
Euroopassa Alankomaat rajoittuu idässä Saksaan, etelässä Belgiaan ja pohjoisessa sekä lännessä Pohjanmereen. Maan pinta-ala on. Väkiluku oli vuoden 2021 lopussa 17,6 miljoonaa. Maan pääkaupunki on Amsterdam, mutta valtionhallinto sijaitsee Haagissa, joka on asukasluvultaan maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Rotterdamissa on Euroopan suurin konttisatama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta, johon kuuluvat Amsterdamin, Rotterdamin, Haagin ja Utrechtin kaupungit sekä niiden ympäristö, kutsutaan Randstadiksi.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
EUR | Euro (Euro) | € | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
NL | Hollannin kieli (Dutch language) |
FY | Länsifriisi (West Frisian language) |